torstai 7. joulukuuta 2017

Suomi 100

1910
Ensimmäinen maailmansota syttyi 1914 ja Suomi itsenäistyi 1917. Pieni osa väestöstä osasi lukea ja kirjoittaa. Noin 3milj asukasta, josta puolet asuivat maaseudulla.
1920
Ensimmäinen maailmansota loppui ja Hollywood elokuvateollisuus alkoi. Finnair perustettiin. Suomen talous koheni ja paperiteollisuus kasvoin, koska puu oli tärkein raakaaine.
1930
Olin 1930 vuosiluvalla itse ja kyseisellä vuosiluvalla mm. oli lama. 1930-luvulla keksittiin erinlaisia asioita kuten suihkumoottori lentokoneeseen, mustekynä, pakasteruuat ja alkuperäinen King Kong elokuva valmistui.


1940
Talvisota. Suomi menetti sodassa suurimman osan Karjalasta sekä Sallan ja Petsamon. Ravintolat ja tanssit nousivat suosioon. Kahvikorviketta tarjottiin maistiaiseksi. Tärkeitä henkilöitä mm.Gustaf Mannerheim ja Kyösti Kallio. Avioliitot yleistyvät.


1950
Pidetään Suomen muotoilun ja arkkitehtuurin aikana. Cocacola ja televisio tulivat. Suomen presidenttinä toimi Juho Kusti Paasikivi. Markka. Yhteydet ulkomaille lisääntyivät.


1960
Hippien suosio alkoi. 2 televisio kanavaa. Beatles tyyliset yhtyyet valloittivat Suomen.
1970
Urho Kekkonen presidenttinä. Miss universumi Armi Kuusela. Musiikkia kuunneltiin radiosta -> jokamiehen sävelradio.
1980
Mauno Koivisto valittiin presidentiksi.
1990
Suomi liittyi 1995 Euroopan unionin jäseneksi. Alkoholin käyttö lisääntyi.
2000
Tarja Halonen valittiin Suomen ensimmäiseksi nais presidentiksi. Internet ja matkapuhelimet yleistyivät. Suomi kansainvälistyi taloudellisesti ja kulttuurisesti. Maahanmuuttajien osuus maan väestöstä lisääntyi ja väestön ikääntyminen jatkui.
2010
Avuoliittolaki muuttui. Samuli Niinistö presidentiksi 2012. Musiikkivideot ja elokuvat iso juttu. Sosiialinen media. Jääkiekon MM mestaruus 2011.
Tulevaisuus
Heinäsirkat proteiinin lähde tulevaisuudessa?

1 kommentti: